Search
Close this search box.

Pienen suuri seikkailu -setti

20,00 

Kaikkia tilauksia ei välttämättä kuvata, vaikka antaisit luvan.

Setti sisältää Pienen suuri seikkailu- ja Pienen suuri seikkailu jatkuu -kirjat. Saat siis kirjoittaa muistoja lapsen seitsemänsiin synttäreihin asti! Mahtava myös lahjaksi esimerkiksi vauvakutsuille tai ristiäisiin. Settihintana säästät!

Pienen suuri seikkailu -kirjat ovat saaneet kiitosta erityisesti niiden supersuloisesta mustavalkoisesta, käsin piirretystä kuvituksesta, joka kestää aikaa vuosienkin päähän. Kirja onkin suunniteltu näyttämään siltä, että sen katselusta nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin. Mustavalkoisuus takaa sen, että kirja sopii moneen makuun. Värikkäämmän ystävä voi käyttää kirjaa myös väristyskirjana!

Molemmat kirjat yhteen laskettuna täytettävää on huikeat 140 sivua. Sivuja on mm. jokaisille syntymäpäiville, lapsen kasvulle, lemppareille, hampaille, haastatteluille, kuville, sanoille, ensimmäisille taidoille, uusille taidoille, ja monelle muulle. Sivut on suunniteltu niin, ettei valmiiksi täytettäviä kenttiä ole liikaa, vaan saat kertoa asioista ihan omalla tyylilläsi. Suunnittelussa on myös pyritty ottamaan huomioon monenlaiset perheet

10% alennus!

Tilaa uutiskirjeemme tuosta alta, niin saat koodin sähköpostiisi.